Kaikki ei mennyt niinkuin elokuvissa…
Niin se kesä vierähti ja syksy on jo pitkällä. Veetin tämän vuoden tavoitteet eivät menneet ihan nappiin. Tavoite oli saada vähintään kaksi tulosta kolmosesta, mutta yksi ainokainen saatiin keväällä.
Piirimestiksistä näytti olevan raportti edellisessä päivityksessä, joten ei siitä enempää. Rottweilereiden kello- ja mestaruuskisat oli Veetille toinen isompi koe tänä vuonna. Arpaonni suosi siten, että Veeti ja Jani suorittivat ensimmäisenä päivänä tottelevaisuuden ja esineet. Esineruutu oli perusvarma suoritus niinkuin myös tottis. Tosin pientä viilaamista tottiksessa vielä on!! Hyvillä mielin seuraavan päivän maasto-osuuteen.
Radalle tultaessa Veeti ei merkannut kumpaakaan kulmaa tai ylipäänsä mitään. Työskenteli kuitenkin hyvin ja ilmaisi kaksi ukkoa, ei kuitenkaan vienyt kummallekkaan näytölle :( joten maastosta pyöreä nolla.
Seuraava koitos oli sitten Marinkoe Lohjalla. Taas arpaonni suosi ja Veeti pääsi hakuradalle päivän ensimmäisenä koirana. Työskentely oli erinomaista ja todella näyttävää kunnes eka ukko nousi, eipä vienyt taaskaan näytölle, uusi yritys ja ei vie ukolle asti. Taasen maastosta pyöreä nolla.
Nyt on Veetin osalta tehty päätös, että tämä kausi on pulkassa ja muutamat treenit ennen talvitaukoa ja ensi vuonna saa poika vielä yhden mahdollisuuden, mikäli ei pelitä vieläkään maastossa niin pitää miettiä muita vaihtoehtoja…
Ronjan kanssa nautitaan kotioloista ja käydään hauskuuttamassa treenikavereita silloin tällöin.
Temen kanssa ei sitten tämäkään vuosi mennyt ihan putkeen. Pohjeluun murtumisen vuoksi kesällä tuli 10 viikon treeni- ja liikuntakielto. Tottis on nyt saatu kuitenkin aika kivalle mallille ja jälki kulkee ihan mukavasti. Puruista Teme tykkää eniten ja nekin menee ihan kivasti. Kaikissa osa-alueissa on paljon vielä parannettavaa, mutta eiköhän ne sieltä loksahda paikalleen kunhan saadaan toistoja alle.
